Abstract: Tutkimus perustuu valtakunnalliseen lukiolaisille suunnattuun kielitietoisuuskyselyyn ja erityisesti sen osaksi laadittuun puhekielen piirteiden itseraportointitehtävään. Osion suunnittelun lähtökohtana on hyödynnetty fennistisen variaationtutkimuksen tuottamaa tietoa suomen murteiden vaihtelusta ja muutoksesta sekä erityisesti Harri Mantilan synteesiä (1997, 2004) yksittäisten murrepiirteiden jakautumisesta viidenlaisiin piirteisiin niiden sosiolingvistisen aseman ja muutoskehitysten mukaan. Kyselyn tavoitteena on ollut hankkia ajantasaista tietoa variaationtutkimuksessa pitkään tutkittujen piirteiden nykylevikistä ja sosiaalisesta variaatiosta. Lisäksi tavoitteena on tutkia itseraportointimenetelmän käyttökelpoisuutta kielenmuutosten seurannan välineenä.
Kyselyssä lukiolaisia vastaajia 17 paikkakunnalta (N = 1 037) pyydettiin reagoimaan viisiportaisella Likertin asteikolla, miten usein he käyttävät kysyttyjä, esimerkkisanoin esiteltyjä suomen kielen vaihtelunalaisia piirteitä (N = 18). Tilastollisin menetelmin analysoituja tuloksia verrataan Mantilan laatimaan synteesiin, joka on perustunut variaatioanalyysin keinoin saatuun tietoon vastaavien piirteiden käytöstä eri puolilla Suomea.
Analyysi osoittaa, että kyselytutkimuksella saadut tulokset ovat pääosin linjassa variaationtutkimuksen eri perinteissä saatujen tulosten kanssa. Käsitystä kyselytutkimuksen luotettavuudesta kielenmuutoksen seurannan välineenä tukevat etenkin tulokset, joiden mukaan itseraportointi noudattaa variaatioanalyysin mukaista kuvaa lingvistisestä yleistymishierarkiasta (esim. A-loppuisten vokaaliyhtymien monoftongiutumisen tapauksessa). Vaikka itseraportointimenetelmällä on heikkoutensa, kokonaistulosten perusteella se vaikuttaa etenkin morfologis-fonologisten piirteiden osalta käyttökelpoiselta kielenmuutoksen seuraamiseen. Kiinnostavaa myös on, että tulokset asettuvat tukemaan murteentutkimuksen piirissä esitettyä tulkintaa siitä, että suomen päämurrealueet voisi kahden päämurrealueen sijasta jakaa kolmeen.
External IDs:doi:10.23982/vir.148345
Loading